Ximene's Napsugar 'Siouxsie' on osallistunut joulunpyhinä ( 26.12.2009 ) pentunäyttelyyn kotimaassaan Ruotsissa.
Siouxsiehan on vasta hivenen yli neljän kuukauden ikäinen. Hän oli pulien paras pentu, kunniapalkinnon kera. Ja
päivän päätteeksi vielä näyttelyn BIS-5 pentu!
Onnittelumme!

SEURAAVA PULIPENTUE
Seuraava pentue on suunnitteilla Drankalle loppusyksystä 2010.
Lisää tästä yhdistelmästä, sekä kuvia myöhemmin. Vaihdoimme urosta, koska suunnitellulle urokselle on tulossa enemmänkin jälkeläisiä Suomeen. Saatuani tämän tiedon päätin vaihtaa suunnitelmaa samantien.
TERVEYSTULOKSIA
sekä Dranka että Hippi kävivät terveystutkimuksissa. Molemmilla nuorilla on terveet silmät, eli ei merkkejä perinnöllisistä silmäsairauksista. Drankan lonkat ovat C/C, Hipin B/C. Olin ajatellut astuttaa Drankan Peetulla ensi vuonna, mutta lonkkatuloksen vuoksi on suunnitelmaa vaihdettava. Drankan pentue on suunnitteilla loppuvuodelle 2010
ERIKOISNÄYTTELY 8.8.2009
Unkarilainen herrasmies Dr. Peter Hudak oli kutsuttu arvostelemaan 30 pulia ( muun väristä ) aurinkoisena päivänä etelä-Suomessa. Ilmoitettuina olivat myös 6 valkoista pulia, sekä 7 pentua, mutta nämä arvosteli Imre Geczi Unkarista.
14 urosta oli ilmoitettu, ja Hippi esitettiin junioriluokassa yhdessä kolmen muun uroksen kanssa. Hippi sai ERI:n ja oli luokkansa toinen. Arvostelu:1-vuotias. Hyvin kehittynyt nuori uros, jolla hyvät mittasuhteet. Erittäin hyvät pään mittasuhteet. Oikea korvien ja hännän asento. Hyvä pigmentti. Hyvä turkki, mutta edelleen kehittymässä
Ilmoitettuna oli myös 16 narttua, ja 8 niistä junioriluokassa. Dranka oli luokkansa neljäs saaden myös ERI:n. Arvostelu:1-vuotias. Hyvät mittasuhteet Hyvät korvat & häntä & pigmentti. Oikeanlaiset raajat. Alaleuan hampaat eivät ole oikein edessä.
HIPPI ENSIMMÄISESSÄ VIRALLISESSA NÄYTTELYSSÄ, LAUKAASSA 11.7.2009
Hippi esitettiin ensimmäistä kertaa junioriluokassa, ja tuomarina oli Marianne Holm. Itse työskentelin näyttelyssä, ja Hippi oli kehässä oman perheensä kanssa. Oli mukava yllätys löytää päivän päätteeksi heidät ruusukkeiden kera :) Hippi sai ERI:n, ensimmäisen sertinsä ja oli lopulta vielä ROP!
Arvostelu:13 kk:n ikäinen. Oikeat mittasuhteet. Hyvin maskuliininen. Erinomainen luusto. Oikea kallon muoto. Erittäin kauniit silmät. Erinomainen kuono. Leikkaava purenta. Erinomainen kaula. Tyypillisesti kulmautunut ja oikea rungon malli. Häntä saisi olla tiukempi. Erinomainen turkki. Tyypillinen liikkuja. Erittäin viehättävä.

NYYTI ALOITTI MEJÄILYN
Koska asumme keskellä metsästäjiä ja metsästysrotuja, saimme mahdollisuuden oppia uuden lajin saloja. Vaikkakin Nyytillä on hieman erilainen tapa työskennellä metsässä, siitä tulee varmasti hyvä jäljestäjä heti kun itse opin käyttämään karttaa ja kompassia :)

DRANKA PRINSESSA 1 VUOTTA
Vuosi on mennyt kuin siivillä. Pikku-Dranka on kasvanut aikuiseksi. Vuoden aikana Dranka on ottanut maailman haltuunsa, ja uskoo, että
koko maailma on tehty häntä varten :)
Onnittelemme myös Dongo-veljeä ensimmäisenä syntymäpäivänä!
PEETU TÄYTTI 7 VUOTTA
Meidän vanhin puliherramme, Peetu, täytti 7 vuotta huhtikuun lopussa. Hän on erittäin hyvässä kunnossa ja nauttii elämästään ilman
näyttelyreissaamista toistaiseksi. Toivottavasti meillä on ainakin toiset 7 yhteistä vuotta vielä edessä.
NYYTIN VERIKOETULOKSET
Saimme hyviä uutisia laboratoriosta. Nyytillä on riittävästi rabies-vasta-aineita. Nyt hän on siis valmis tapaamaan sulhastaan kesä-heinäkuussa.
NYYTIN SULHANEN
Saimme muutamia uusia kuvia Cselesistä. Pentueesta enemmän pentuja-sivulla >>>
Odottelemme vielä verikoetuloksia, ja toivomme että Nyytillä on riittävästi rabies vasta-aineita jotta voimme matkustaa Ruotsiin kesällä.
Copyright © Christina Klosterberg- www.csigora.se



PIENI REISSU UNKARIIN
Mokka on muuttanut laumaamme kennel Szep-Apatista. Toinen omistaja on Niina Pajari.
Mokka on hyvin aktiivinen ja kiireinen pulipoika, joten meidän ei tarvitse miettiä mitä tehdä seuraavaksi - Mokka ajattelee puolestamme ja järjestää tekemistä.:)
UUSI PULI-YHDISTYS SUOMESSA
Muutama aktiivinen puliharrastaja ja kasvattaja perusti Pulit ry:n vuoden 2008 lopussa. Vieraile kotisivuilla täällä >>>
LAHTI 18.1.2009
Ensimmäinen näyttely tänä vuonna pidettiin Lahdessa, ja 8 pulia oli ilmoitettu. Tuomari oli Johan Juslin. Hippi oli ensimmäisessä näyttelyssään, pentuluokassa. Myös Dranka oli pentuluokassa. Peetu esitettiin valioluokassa
Hippi pelleili kehässä, mutta tuomari piti siitä erittäin paljon.
Hipin arvostelu: Sopiva koko, jossa hyvä kehon profiili. Erinomainen pään koko ja muoto. Hyvä kaula. Erinomainen luusto. Oikea rintakehän malli.
Riittävät takakulmaukset. Eloisat liikkeet
Niinpä Hippi voitti urospennut kunniapalkinnon kera, ja oli myös ROP-pentu.

Dranka esiintyi kokeneenoloisesti, hyvällä drivella. Se sai myös KP:n ollen VSP-pentu Hipin jälkeen. Dranka's judgement:Hyvä rungon profiili. Hyvä kallon leveys, mutta pituutta ei saa tulla enempää. Kaunis kaulan kaari. Vahva luusto. Vahvat raajat. Vahva selkälinja. Riittävät kulmaukset. Lyhyt etuaskel.

Peetu oli yksin valioluokassa, sai ERI:n ja oli samalla paras uros. Päätin, että Peetu luovuttaa nyt kehät nuoremmille. Se ei enää pidä näyttelyistä ja on
hyvin haluton kehässä. Peetulla on vielä yksi näyttelyreissu kesällä, ja sitten palaa ehkä vasta veteraaneissa... tai ei... aika näyttää.
Peetulla on ollut hieno ura näinä 7 vuotena, ja nyt hän nauttii elämästään omien naistensa keskellä. Ja keskittyy olemaan elämäni puli seuraavat 7 vuotta. Vähintään :)
UUSI VAHVISTUS LAUMAAMME
Olemme saamassa uuden laumanjäsenen Unkarista tänä talvena.
Uusi tuontimme on lupaava, musta urospentu kennel Szep-Apatista.
Nyytin toinen pentue on ajankohtainen syksyllä. Uros varmistuu terveystutkimusten jälkeen keväällä / kesän alussa.
TOIVOTAMME MENESTYKSEKÄSTÄ VUOTTA 2009, KAIKKI PULIYSTÄVILLE YMPÄRI MAAILMAA !!